Uskallanko rakastaa?

Ei oltu silloin edes vielä virallisesti alettu seurustelemaan mun kihlattuni kanssa, kun havahduin tähän totuuteen: Jos mä päätän rakastaa häntä koko sydämestäni ja annan hänen rakastaa mua, niin mun sydän altistuu mahdollisuudelle tulla loukatuksi.

Vielä silloin kaikki oli aivan alussa ja täytyi uskaltaa ottaa hyppy tuntemattomaan ja ottaa riski. Ottaa riski rakastaa.

Nyt vuoden yhdessäolon ja kihlautumisen ja tulevien hääsuunnitelmien keskellä oon 100%:sen varma siitä, että tuo riski oli ja on sen arvoinen. Tähän rakkauteen haluan satsata ja siinä pysyä.

Meidän ihmisten välinen rakkaus, oli se sit perheissä, avioliitossa tai ystävyydessä, on aina hiukan riskiä. Me ollaan vajavaisia ja mahdollisuus tulla loukatuksi tai loukata on läsnä. Nekin, jotka rakastaa meitä vilpittömästi ja koko sydämestään, tekee virheitä ja saattaa aiheuttaa haavoja ja mielipahaa, vaikka tahto tehdä hyvää on.

Kaikista terveinkin suhde voi pitää sisällään hetkiä, jotka satuttaa. Me ollaan ihmisiä ja tää on elämää. Tästäkin syystä meidän tulee kulkea anteeksiannossa.

Oon kiitollinen siitä, että vaikka oon aiemmin rakkaudessa saanut siipeeni, niin Jumala on saanut pitää mun sydämeni pehmeänä ja vapaana vankeuttavasta pelosta rakastaa uudelleen ja oon uskaltautunut heittämään koko sydämeni peliin tässä rakkaudessa, jota tulevan aviomieheni (!!) kanssa saan kokea.

Totuus on, et joskus aiemmat haavat rakkaudessa voi saada aikaan lamaannuttavaa pelkoa, eikä uskallusta rakastaa uudelleen tahdo löytyä. Voi syntyä päätös olla rakastamatta enää, jotta vaara tulla loukatuksi katoais. Mutta millaista elämää sellainen oikein on?

Rakastaa ja tulla rakastetuksi on meille ihmisille ydin tärkeää. Jokainen meistä kaipaa ja tarvitsee tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin on. Niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Uskon, että tää on tarve, jonka Jumala meihin on asettanut.

Mä kerroin jo tuossa alussa siitä, kuinka mun ja kihlattuni suhteen alussa koin aidosti sen, et jos mä lähden tähän rakkauden matkalle, niin mun täytyy ottaa riski. Riski rakastaa. Ja mä otin sen. Tietoisesti ja mielelläni. Ja se on kannattanut. Todella kannattanut.

Mut tiedätkö miksi mä uskalsin tehdä sen?

Ilman muuta kyseessä on aivan uskomattoman upea mies, jonka sydän on puhdasta kultaa, joten häneen rakastuminen ja häntä rakastaminen on helppoa, mutta siihen oli vielä yksi muukin syy;

Ja se syy on, että oon jo alunperinkin ollut täysin rakastettu.

Mun sisimmän täytti syvä, levollinen rauha lähteä tälle rakkauden matkalle juuri tämän miehen kanssa, sillä mä tiesin, että ennen kuin oon syntynyt, ennen kuin mun vanhemmat on rakastaneet mua, ennen kuin oon osannut rakastaa itse itseäni tai ennen kuin kukaan mies on rakastanut mua, niin Jumala on rakastanut mua.

Mun sydän on täysin turvassa.

Tää on ollut maailmaa muuttavaa mun elämässä. Siksi haluan jakaa siitä myös sulle.

Kukaan tai mikään ei voi koskaan täysin tuhota mun tai sun sydäntä, sillä meidän sydämet on turvassa iankaikkisessa rakkaudessa. Enkä sano tätä kevyesti, sillä oon kokenut myös sitä, kun joku tekee syviä haavoja mun sydämeen.

Ihmisten rakkaus on vajavaista. Täydellisen ihanaa ja aitoa, mutta silti vajavaista. Siksi uskon, että paras ”takuu” meidän sydämille on rakastua ja rakastaa Jumalaa ja antaa Hänen rakkautensa hoitaa meitä.

Jumalan rakkaus on täydellistä.

Ja kun mä sanon täydellistä, niin mä tarkoitan: TÄYDELLISTÄ.

Jumalan rakkaus on syvää, ikuista, palavaa, kaikkensa antavaa, itsensä uhraavaa, KAIKEN voittavaa rakkautta.

Tää rakkaus on sellasta, mitä aivan jokainen meistä sisimmässään kaipaa. Se tunne, että joku tuntee ja tietää susta aivan kaiken; niin hyvän kuin pahan, ja SILTI rakastaa sua täydellisesti.

Sellasta rakkautta, missä ei minkäänlaista pelkoa ole, vaan voi huoletta luottaa sydämensä toisen käsiin. Rakkautta, missä uskollisuus on aina läsnä. Jopa silloinkin kun me ollaan oltu uskottomia.

Mä en tiedä, et onko sun sisimmässä pelkoa rakastaa, mutta jos on, niin mä sydämestäni kehoitan sua tutustumaan ja uppoutumaan tähän rakkauteen, joka Jumalalla on meille Jeesuksessa Kristuksessa tarjolla.

Tän rakkauden rakastamana myös toisten rakastaminen on helpompaa. Jumalan rakkaus inspiroi. Se auttaa toimimaan rakkaudesta käsin silloinkin, ku ei siltä tunnu. Se muistuttaa kulkemaan anteeksiannossa päivittäin, sillä Hänen armonsa meitä kohtaa on loputon.

Suhteessa Jumalan kanssa sun ei koskaan tarvi pelätä, sillä tämä täydellinen rakkaus karkoittaa kaiken pelon. Sun ei tarvitse pelätä, et sut hylättäis, sillä miten Jumala vois omiaan hylätä? Me ollaan Hänen tekoaan. Hänen Henkensä asuu meissä. Me ollaan yhtä. Ikuisesti.

Tää on kutsu rakkauteen.

Kutsu heittäytyä rakastamaan ja tulla rakastetuksi.

Sua on odotettu.

Sua jo rakastetaan.

Uskalla rakastaa.

-Niina-

Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta.

Jeremia 31:3

Paljon voi tapahtua vuodessa

Luin päiväkirja merkintöjä tasan vuosi takaperin ja tulin ihan surulliseksi siitä, kun muistin kuinka toivoton silloin olin. En nähnyt tulevaan. En voinu edes kuvitella jaksavani jatkaa eteenpäin elämässä.

Viime vuoden helmikuussa alkaneet PTSD-(traumaperäinen stressihäiriö) oireet oli tuohon mennessä painanu mut syvyyksiin ja päivät täytty paniikkikohtauksista, vapinasta ja pelosta ja yöt painajaisista. Koti oli täysi kaaos ja ympärillä tuntu olevan pelkkää pimeyttä. Usein halusin vaan nukkua päivän yli, ettei tarvis olla tietoinen todellisuudesta. Miten tästä voi enää nousta? Miten voisin enää ikinä olla oma itseni?

Nyt – vuosi eteenpäin tähän päivään kesäkuussa 2022 ja päivät täyttyy monelaisesta asiasta; arjen hässäkästä, rakkaudesta unelmieni prinssin kanssa ja valoisan tulevaisuuden suunnittelusta. Usein aamuisin herään aikasemmin ihan vaan siksi, etten malta nukkua päivää pois. On liian paljon ihanaa koettavana.

Elämä ei tietenkään ole täydellistä tai täysin ongelmatonta – ei kenenkään ole – mutta se, että elämä maistuu elämältä ja että haluan olla olemassa ja kokea sen kaiken, niin se tuntuu täydelliseltä.

Joskus mietin kauhistuneena, että mitä jos olisin sen ”vuosi sitten Niinan” antanut päättää mun kohtalosta kokonaan…Mitä jos olisinkin päästänyt irti elämästä silloin, niinku olisin halunut…?Mitä, jos Jumala olis vastannut mun rukouksiini siitä, että ei tarvitse herätä uuteen päivään…?

En olisi tänään tässä todistamassa sitä, kuinka uskollinen ja hyvä Jumala on ja kuinka hyvää elämä voikin olla!

En voi muuta kuin itkeä onnen kyyneliä ja sanoa: ”Kiitos Jeesus!”

Kuinka tärkeää onkaan, et me ei tehdä mitään lopullisia päätöksiä meidän elämästä silloin, kun on ollaan kriisin keskellä ja on vaikea nähdä eteenpäin.

Me ei koskaan voida tietää miten Jumala puuttuu asioiden kulkuun ja kauan rukoiltu muutos astuu esiin.

Uskon vakaasti siihen, että Jumalalla on kaikki aikataulut tiedossa ja Hän viisaasti kuljettaa meitä eteenpäin. Hänellä on myös sun ja mun voiton ja läpimurron päivät merkattuna Hänen kalenteriinsa. Ja kuka tietää – TÄNÄÄN voi olla se päivä, kun valon säteet murtautuu synkkien pilvien läpi.

Jos sä oot tänään siellä syvyyksissä ja käyt rankkoja asioita läpi ja ajattelet, että olis parempi kadota tai haluaisit antaa vaan periksi kaikessa, niin koko sydämeni pohjasta haluan muistuttaa sua:

1.Älä tee lopullisia päätöksiä sun elämästä tän hetkisen tilanteen valossa. Tää on yks luku sun tarinassa – ei sun koko tarina.

2.Sua rakastetaan ja susta välitetään.

3.Uskalla pyytää apua. Tää ei oo se aika, jolloin sun pitäis todistaa kuinka ”reipas” oot.

Ja vielä;

4.Et koskaan voi tietää miten hyvää sun elämä voi olla vuosi tästä eteenpäin.

Tänään; uskalla uskoa. Uskalla toivoa. Uskalla pitää elämästä kiinni. Jumala kantaa sua.

-Niina-

”Ja vaikka sanoisin: ’Pimeys peittäköön minut, ja valo ympärilläni muuttukoon yöksi’, ei pimeyskään kätkisi minua sinulta, vaan yö valaisisi kuin päivä, pimeys olisi kuin valo.”

Psalmi 139:11,12

Vielä ei ole joulu…

Havahduin tähän 13.12.

Katsahdin ovensuusta hektisen viikonlopun jäljiltä olevaa kotiani, kun maanantai aamuna kiirehdin töihin.

Ajattelin; ”Voi, mikä sotku!Olisin halunut vastaanottaa joulua rauhassa ja tehdä niitä asioita jotka tuo joulufiilistä. Olisin halunut pysähtyä. Noh, se ei tänäkään jouluna toteutunut. Ehkäpä ensi vuonna sitten.”

Ja suljin oven perässäni.

Hississä ajatuksenjuoksuni kuitenkin keskeytti tämä ajatus: ”Vielä ei ole joulu.”

Niin. Vielä ehtii tekemään itselle tärkeitä asioita, jos niin haluaa. Pitää ehkä hiukan raivata tilaa kalenterista, mutta se on mahdollista.

Vielä ehtii fiilistellä jouluelokuvia ja nauttia joulumusiikista, jos haluaa.Ei vielä ole joulu.

Vielä voi tehdä muutoksia jouluun ja joulun odotukseen, jos niin haluaa. Niin. Vielä ei ole joulu. Vielä on adventin, eli odotuksen aika.

Vielä ei olla lastattu aasia matkaan kohti Beetlehemiä. Vielä ei kolkutella majatalojen ovia. Vielä ei tehdä tilaa talliin. Vielä ei kapaloida lasta seimeen.

Vielä odotetaan. Vielä valmistaudutaan.

Miten valmistaudut? Ennen kaikkea: miten valmistat sydäntäsi?

Mikä on se, mitä sinä kaipaat tänä jouluna?

Jos se on jotain, mitä voit vielä tehdä, niin tee se.

Jos se on jotain, mihin et voi itse vaikuttaa, niin jätä se Joulun Herralle, Jeesukselle.

Hänen läsnäolonsa nimittäin täyttää suurimmankin palatsin, köyhimmänkin tallin ja tyhjimmänkin sydämen.

Itse kaipaan hiljentymistä joulun sanoman äärelle. Jumalan kanssa kaksistaan. Vielä ei ole joulu. Vielä voin sen tehdä.

Vielä voit raivata tilaa sydämessäsi joulun Kuninkaalle, joka avuttomana vastasyntyneenä synti Beetlehemiin, Marian ja Joosefin syleilyyn, joka tänään kuitenkin kaikkea hallitsee iankaikkisella valtaistuimella taivaallisissa.

Vielä voit pysähtyä joulun sanoman ääreen, joka kaikuu halki taivaan ja maan:

Immanuel – Jumala meidän kanssamme.

Vielä ehtii antaa elämänsä lahjana Hänelle, joka itsensä on meidän edestämme antanut.

Vielä ei ole joulu. Vielä ei ole myöhäistä. Vielä on aikaa.

Ja onneksi – joulun mentyäkin on AINA aikaa olla lähellä Jeesusta, jos me vain sen ajan annamme.

AINA on mahdollisuus polvistua Jeesuksen jalkojen juureen ja palvoen ylistää Häntä, joka on tämänkin joulunajan hohdon ja kimalluksen syy.

Siunaten,

Niina

3 vinkkiä hengellisien rutiinien luomiseen

Kesä on lomailun aikaa ja sitä myötä myös arjen perus rutiinit unohtuu. Ja tämä on TODELLA tervetullutta vaihtelua. Jokainen meistä tarvitsee hetken irrottautumisen arjen hässäkästä.

Mutta koska aikataulut ovat hyvin erilaisia kesän aikana tai niitä ei ole lainkaan, niin huomaan usein myös hyvien, hengellisien rutiinien kärsivän siinä samalla.

On vaikeampi pysyä esim. aamurukouksen ja sanan lukemisen ”tavassa”, kun muukin arki on niin paljon erilaisempaa.

Nyt kun hiljalleen edetään syksyä kohti, niin ainakin itse tarvin tarkastusta omiin hengellisiin rutiineihin ja siihen, miten pidän huolta suhteestani Jumalaan.

Mitkä on ne asiat, joilla täytän itseni ja arkeni?

Se mitä me varastoidaan tänään on se, mistä me ammennetaan huomenna.

Joten, jos sä myös tarvitset ja etsit apua tähän, niin haluan jakaa 3 vinkkiä hengellisten rutiinien luomiseen ja ylläpitämiseen.

1. Tee rutiineista helppoja

Jos sun ajatuksissa on: ”Kiipeän syrjäiselle vuorelle joka aamu klo 4:00 etsimään Herran kasvoja”, niin voipi olla, että ensimmäisen päivän jälkeen kyseisessä rutiinissa on vaikea pysyä. Tai ehkä sitä ensimmäistäkään päivää ei saa aikaiseksi.

Sen sijaan jos ajatuksesi on: ”Annan huomioni Jumalalle herätessäni ja jätän päiväni Hänen käsiinsä ennen puhelimen puoleen kääntymistä”, niin rutiinin yksinkertaisuuden tähden siinä on suurempi todennäköisyys pysyä.

2. Tee se, mikä toimii sinulle

Ota selville asiat jotka toimivat sinulle. Pysyykö fokuksesi rukouksessa paremmin kun istut vai kenties kävellen? Onko raamatunlukusuunnitelma sun juttu vai valitsetko omaan tahtiin mitä kirjaa raamatusta päätät milloinkin lukea? Vai kenties luet aiheittain? Tämä ei ole kilpailu; sinun ei tarvitse olla kukaan muu. Löydä se, mikä toimii sinulle.

3. Älä ruoski itseäsi!

Jos raamatun lukemisesta tai rukouksesta tai muusta hengellisestä rutiinista jää yksi tai useampi päivä välistä, niin älä syyttele ja ruoski itseäsi.

On hyvä olla johdonmukainen, mutta vihollinen haluaa sinun elävän turhan syyllisyyden tunteen kanssa, sillä hän tietää sen pidättelevän sinua lähestymästä Jumalaa.

Jumalan etsiminen ja Hänen seurassaan ajan viettäminen on suuri lahja ja siunaus. Tämä ei ole suorittamista ja papukaijamerkkien ansaitsemista ja keräilyä.

Jos viime kerrasta Herran edessä on jo pidemmän aikaa, niin älä anna häpeän pitää sinua erossa. Aloita tänään. Kun me lähestymme Häntä, Hän lähestyy meitä.

On hyvä muistaa, että me etsimme Jumalaa ja vietämme aikaa Hänen kanssaan itsemme ja Jumalasuhteen tähden. Emme siksi, että sitten Jumala rakastaisi meitä enemmän tai että yrittäisimme suorittaa jotain.

Jumala rakastaa sinua ja minua nyt enimmillään.

Joten, kun syksy tekee tuloaan ja arki ottaa oman paikkansa, niin lähdetään levosta ja rakkaudesta käsin etsimään Jumalan kasvoja.

Hän odottaa jo meitä.

Ole siunattu!

// Niina

”Silloin te huudatte Minua avuksenne, tulette ja rukoilette Minua, ja Minä kuulen teitä.Te etsitte Minua ja löydätte Minut, ku te etsitte Minua kaikesta sydämestänne. (Jer 29:12,13)

Tänään on hyvä päivä oppia rakastamaan itseäsi!

Aivan super ihana ilma! Lämmin, aurinko paistaa, linnut laulaa…ja sanoinko jo, et on LÄMMIN! Pakko päästä ulos. Ah, kirja ja lehtiö mukaan ja jonnekin puistoon istumaan. Hetki aikaa nautiskella kesästä ennen töihin menoa ja sit loppupäivä sisällä. Äkkiä jotain rentoa ja kesäistä päälle. Öö…äkkiä…apua. Kaapista ei löydy mitään. Äh, tää on liian tiukka. Tää on liian iso. Tää on liian paksu just nyt. Tästä näkyy läpi. Tää ois hyvä, mut mikä tähän päälle? Tai entä tää? Mut minkä laitan sen alle? Nää käsivarret! Äh! Tää vatsa…vitsit! Poltan tän vaatekaapin. Mut mistä mä löytäisin uusia vaatteita?

Ajatus lähteä ulos nauttimaan ulkoilmasta muuttu äkkiä ahdistavaksi. Tunsin kyyneleiden polttavan mun silmissä turhautumisesta. Just äsken fiilis ja olo oli loistava. Nyt vaan tympii lähteä edes mihinkään. Ehkä jään vaan sisälle.

Luulin, et alkaisin olemaan jo tällaisen yläpuolella. Se on tää kesä. Tää kuumuus. Vai onko se minä? Milloin mä muutun? Oon väsynyt tähän. Milloin opin rakastamaan itseäni just tällaisena ja hyväksymään itseni kesken prosessin? Huomenna? Joo, huomenna. Ei, ku hei! Mä haluan rakastaa itseäni jo nyt. Tänään. Oon väsynyt peittämään itseni jollain kaavulla. (Okei – kaavut/kaftaanit ym. on kyl välillä super cooleja.) Sen verran oon kyllä vaatetusalaa opiskellut, et pukeutuminen pitäis olla enemmän niiden parhaiden puolien korostamista. Oman kehonsa hyväksymistä. Ei sitä, että jatkuvasti tuijotetaan niitä kohtia itsessä, mihin ei olla tyytyväisiä. (Siis niitä kohtia, joita muut ei todennäköisesti edes huomaa.)

Vastaus ei löydy itsensä ruoskimisesta. Muutoksia voin tehdä ja pitää itsestäni parempaa huolta. Mutta tänään olen tämä Niina; näytän tältä ja aurinko paistaa. Elämästä tulee nauttia. Huomisesta ei tiedetä. (Varsinkaan sään osalta; huomennahan voi Suomessa vaikka sataa lunta.)

Rakas Niina ja kanssasisareni ja -veljeni:

Rakasta itseäsi jo nyt. Kesken prosessin. Puhu itsellesi hyvin. Älä hauku. Älä säti. Et puhuisi niin ystävällesikään. Jos verhoudut koko mustaan ainoastaan sen takia, että se hoikentaa, mutta oikeasti kaipaat värejä, niin on aika alkaa käyttämään enemmän värejä. (Jos musta on sun juttu, niin anna mennä! Mäkin tykkään tyylikkäästä mustasta.) Käytä sitä mekkoa, laita ne shortsit jalkaan, käy uimassa, nauti elämästä!

Uskovina meidän tulee kunnioittaa myös kehoamme. Pukeutua tavalla, joka on sopivaa Jumalan tyttärille ja pojille. Joten mun pointti ei oo, että kuljetaan puolialasti ympäriinsä. Haha! Mutta ei anneta mielen linnakkeiden jatkuvasti rajoittaa meidän elämää ja estää meitä nauttimasta tästä päivästä. Asiat, jotka on itsessään hauskoja, ei tulis muuttua ahdistaviksi vain koska jokin ulkoinen tai sisäinen asia sitoo meitä.

Jumala loi meidät; miehen ja naisen, omaksi kuvakseen…tuo jo itsessään laittaa miettimään. Eikö vain? Sinä, juuri tuollaisena peilaat Jumalan kuvaa tässä maailmassa. Koko paketti – henki, sielu, ruumis – on arvokas ja kallisarvoinen. Muistetaan se!

Terkut täältä ulkoa, jonne lähdin tunteista huolimatta! Vihollinen 0 – Jeesus ja Niina 1.(Vieläpä polvi-pituisessa mekossa, mikä ennen ei olis tullut mulle kuuloonkaan, koska halusin vaan aina peittää itseni…joten ehkä sittenkin on kasvua ja linnakkeiden murtumista havaittavissa!)

“Sinä loit minut sisintäni myöten, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa. Minä kiitän sinua siitä, että minut on tehty ylen ihmeellisesti. Ihmeelliset ovat sinun tekosi, sieluni tietää sen sangen hyvin.” (Psalmi 139:13,14)

Niina

Jos Yksinäisyys olisi ihminen

Hän saapuu kutsumatta. Hän tuppautuu kylään silloin, kun häntä vähiten odotan; vapaapäivänä, juhlapyhinä, kauniina aurinkoisena päivänä, päivinä, jotka on varattu lepoa varten tai päivinä, jotka on erotettu tehokasta työskentelyä varten. Hän ei seuraa kalenteriani tai aikatauluani. Hän ei piittaa niistä.

Hän tanssahtelee sisään ja vaatii huomiota. Hän ei pyydä sitä, vaan hän vain ottaa sen. Pakottaen minut ajattelemaan ja katsomaan vain häntä. Hän saa minut tuntemaan että olen ainut maailmassa – huonolla tavalla. Hän lukitsee minut ja pakottaa minut pysymään kuoressani, vaikka hänen vierailujensa hetkellä minun tulisi murtautua ulos ja pyytää apua. Mutta Yksinäisyys ei salli sitä. Ei todellakaan. Hän täyttää taloni läsnäolollaan – sen jokaisen huoneen – ja pitää kaiken muun sen ulkopuolella.

Hän ei anna minun soittaa tai viestitellä kenenkään kanssa, koska hän haluaa minun täyden ja jakamattoman huomioni. ”Keskity minuun.” on Yksinäisyyden lempilause.

Hän saa minut tuntemaan riittämättömäksi ja näkymättömäksi ja samalla hän vakuuttaa minulle, että hän on ainoa todellinen kumppani, jonka koskaan tulen saamaan.

Hän on mestari painamaan minut alas ja vertailemaan minua ja elämääni muihin. Hän varastaa aarteet jotka omistan; hän himmentää jokaisen ihmissuhteen ja merkityksellisen työn kimalluksen.

Hän saa minut unohtamaan kaiken muun, kun hän tulee kylään, koska – kuten sanoin – kaikkien katseet tulee olla Yksinäisyydessä.

Hän sanoo minulle, ettei kukaan tule koskaan rakastamaan minua, mutta hän puolestaan lupaa olla kanssani ja rinnallani aina kuolemaani asti.

Yksinäisyydellä on sukulainen, kaukainen sellainen. Jotkut sekoittavat heidät toisiinsa. Hänen nimensä on Valittu Yksinolo. Hän ei ole lainkaan Yksinäisyyden kaltainen. Valittu Yksinolo on hyvä ja tervetullut ystävä, kenen kanssa rakastan vaihtaa kuulumisia aina silloin tällöin. Teemme välillä rentouttavia mini-matkoja yhdessä Valitun Yksinolon kanssa. Hän auttaa minua löytämään itseni ja priorisoimaan elämääni. Valittu Yksinolo on myös loistava auttamaan minua löytämään luovuuteni uudelleen. Tämä Valittu Yksinolo tulee aina kutsuttaessa ja suunnitellusti – toisin kuin hänen sukulaisensa Yksinäisyys.

Yksinäisyyden saapuessa vierailulle hän vie kaiken tilani ja sekoittaa kaikki suunnitelmani. Hän saa minut olemaan saavuttamatta asetettuja aikarajoja ja saa minut jättää tekemättä tärkeitä tehtäviä.

Hän myös saa minut olemaan vähemmän oma itseni. Hän ei pidä siitä kun loistan – koska kaikkien silmät tulisi olla Yksinäisyyteen kiinnitettyinä. Hän ei halua jakaa huomion keskipisteenä olemista kenenkään kanssa.

Olen viettänyt paljon aika Yksinäisyyden kanssa, siksi tunnen hänet näin hyvin. Joskus pelkään että hänestä tulee yhtä minun kanssani.

On toisaalta hassua, että vaikka tunnen hänet näin hyvin, niin en silti aina heti tunnista hänen työtään. Syytän itseäni asioista, jotka Yksinäisyys on saanut minussa aikaan. Hän on monimutkainen. Hän on kiusaaja – tai ainakin sen mukaan hän mielestäni käyttäytyy. Ja vaikka en ole varma tulenko koskaan pääsemään hänestä täysin eroon, pidän ainakin huolen siitä, että hänen vierailunsa pysyvät lyhyinä. Olen päättänyt päästää irti hänen myrkyttävästä ja lamaannuttavasta otteestaan…ja tutustua hänen sukulaiseensa Valittuun Yksinoloon paremmin sen sijaan.

Joten, “rakas” Yksinäisyys, on korkea aika, että sinä menet ja vietät vuorostasi hiukan aikaa yksinäsi. Minulla on kiire elää parasta elämääni. Ja seuraavan kerran kun tulet käymään, niin voit olla varma, että teen kaikkeni nostaakseni katseeni ylös ja keskittämään huomioni kaikkeen siihen hyvään, jolla Luoja on minua siunannut. Ja samalla aion nostaa ylös niitä muita, jotka ovat tulleet alas painetuiksi sinun toimestasi. Tämä on minulle varmaa; en koskaan ole todella yksin.

Parhain terveisin,

Niina

//

If loneliness was a person

She comes uninvited. She arrives especially on days when she’s least expected; on a day off, a special occasion, on a beautiful sunny day, on days reserved for resting or on days set apart for productivity. She doesn’t follow my calendar or timetable. She doesn’t care about that.

She waltzes in and demands attention. She doesn’t ask for it she just takes it. Forces me to only think about and look at her.

She makes me feel like I’m the only one – but in a negative way. She locks me up and makes me stay in my shell, though at the time of her visitation I should break out and ask for help. But Loneliness won’t allow that. Oh, no.

She fills the house – every single room of it – with her presence and she keeps everyone else out.

She doesn’t allow me to call or text anyone, ‘cause she demands my full and undivided attention.

She makes me feel invisible and less-than and she convinces me that she’ll be the only one true companion I’ll ever have.

She’s a master at putting me down and comparing me and my life to everyone else’s. She robbs me of every treasure I might have; she dimms the sparkle of every relationship and any meaningful work I do.

She causes me to forget everyone and everything else when she comes – because like I said – all eyes need to be on Loneliness.

She tells me that no one will ever love me, but she assures that she’ll be with me and by my side until the day I die.

Loneliness has a relative, distant relative. Her name is Solitude. She’s nothing like Loneliness.

Solitude is a great and welcomed friend with whom I love to catch up with from time to time. We love to take relaxing getaways together. She helps me to find myself and prioritize my life. Solitude is also great at helping me to connect with my creativity again. Solitude always comes by invitation and as planned – unlike her relative, Loneliness.

Like I told you, Loneliness comes uninvited. She takes up all my space and messes up with my plans. She causes me to miss dead lines and leave important tasks undone. She also makes me to be less me. She doesn’t like it when I shine – all eyes should always and forever be on her. She doesn’t share the attention.

I’ve spent a lot of time with Loneliness to know her this well. At times I’m afraid she’ll become one with me.

It’s sort of funny that no matter how well I know her I still don’t always recognize her work right away. I blame myself of things she has caused. She’s tricky like that. She’s a bully – in my opinion.

And though I’m not sure if I’ll ever completely get rid of her I am making sure her visits will be cut short. I am committed to break free from her toxic and crippling hold of me…and get better acquainted with her relative, Solitude, instead.

So, dear Loneliness, it’s about time you go and spend some time alone. I’m busy living my best life. And the next time you decide to stop by you can be sure I’ll do my best to lift up my eyes and focus my attention on all the good things my Lord has blessed my life with. And I’m planning to do my best at lifting those up, who have been put down by you. This one thing is for sure; I am never truly alone.

Best regards,

Niina

Juuri tällaista aikaa varten…

Kukapa pitäisi epämukavista olosuhteista? Minä en ainakaan. Huomaan usein epämukavuuksien keskellä etsiväni ulospääsyä ja pikaista ratkaisua, joka sitten johtaisi muutokseen. Mutta meidän lopulliseksi parhaaksi ei aina ole se, että asiat ja olosuhteet muuttuisivat heti. Aivan kuten fysiologisesti ihmisen elämässä kasvu on elintärkeää, niin on myös hengellisessä elämässämme.

Meidän Jeesuksen seuraajien tulee kasvaa kohti hengellistä aikuisuutta ja kypsyyttä tai muuten kasvamme ”kieroon” tai jäämme ns. kitukasvuisiksi. On hyvä olla lapsen kaltainen kristitty, mutta ei lapsellinen.

Omaa hengellistä vaellustani tarkastellessani huomaan juuri noiden epämukavien aikojen olleen niitä aikoja, jolloin kasvua ja kypsymistä on vaadittu ja (Jumalan voimasta ja armosta) myös tapahtunut.

 

Olen viime päivinä pureutunut Esterin tarinaan Raamatussa. Esterin kirja kertoo tapahtumista juutalaisten pakkosiirtolaisuuden aikana Persiassa ja kuinka juutalainen, orpo, nuori nainen, nimeltä Ester, valitaan kuningas Ahasveroksen puolisoksi ja kuningattareksi.

Hovissa toimii kuitenkin vaikutusvaltainen mies niemeltä Haaman, jossa syntyy syvä viha Esterin kasvatusisää ja serkkua Mordokaita kohtaan ja Haaman päättää tuhota kaikki maan juutalaiset. Tapahtumien edetessä Mordokai pyytää Esteriltä, että tämä vetoaisi kuninkaaseen, että Esterin kansa, juutalaiset, pelastuisivat ilkeän Haamanin pahoilta aikeilta.

Ester pelkää astua kuninkaan eteen, sillä sen ajan ja maan lakien mukaan jokainen, joka menee kuninkaan eteen ilman kutsua saa surmansa, jollei kuningas armahda tätä.

Mordokai lausuu Esterille sanansaattajan kautta Esterin kirjan 4. luvussa sanat, joita voidaan kutsua koko kirjan niin sanoituiksi ”avainsanoiksi”; ”Älä luulekaan, että sinä, kun olet kuninkaan linnassa, yksin kaikista juutalaisista pelastut. Jos sinä tänä aikana olet vaiti, tulee apu ja pelastus juutalaisille muualta, mutta sinä ja sinun isäsi perhe tuhoudutte. Kuka tietää, etkö sinä juuri tällaista aikaa varten ole päässyt kuninkaalliseen arvoon?” (Ester 4:14)

 

Ester saa rohkeuden tulla kuninkaan eteen ja lopulta kaikki juutalaiset pelastuvat tuholta Esterin rohkeuden tähden. Hän oli todella Jumalan asettamana oikeassa paikassa oikeaan aikaan. (Vielä tänäkin päivänä juutalaiset juhlivat tätä pelastautumista ja tämä juhla tunnetaan nimellä Purim.)

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Ester olisi ollut asetettuna kuninkaalliseen arvoon juuri oikeaan aikaan. Keskellä pakkosiirtolaisuutta Ester sai löytää tarkoituksensa ja tehtävänsä ja häntä käyttäen Jumala pelasti kokonaisen kansan tuholta.

Olen miettinyt tuota oikeassa paikassa oikeaan aikaan olemista. Voiko olla, että siellä ja siinä, missä juuri nyt olen, onkin Jumalan asettama paikka minulle? Voiko olla, että jopa epämukavan elämäntilanteen keskellä Jumalalla on jokin tarkoitus ja tehtävä minulle? Ehkäpä kaikesta epämukavasta ei tulisikaan pyristellä pois? Kenties kaiken tämän epämukavan keskellä, minun tulisi kysyä itseltäni; mitä voin oppia tästä? Kuinka voin kasvaa tässä? Kuinka voin kukoistaa tässä? (Mielenkiintoista, kuinka oikeiden kysymyksien esittäminen tarjoaa paljon kaivattua viisautta.)

Liian usein huomaan katsovani haikaillen sinne, missä haluaisin olla ja pidän halpana sitä, missä olen. Kyllä, meidän tulee olla eteenpäin katsovia ja astelevia kristittyjä, älä ymmärrä minua väärin, mutta jos ainoastaan katsomme kauas eteenpäin voimme helposti jäädä paitsi niistä arvokkaista asioista, joiden kautta Jumala haluaa meitä opettaa ja kasvattaa, sekä meiltä voi jäädä huomaamatta ne ihmiset ympärillämme, joita varten Jumala on ehkä tähän paikkaan meidät tuonut.

Me olemme maailman valkeus. Niin Jeesus itse sanoi. (Matt. 5:14) Mutta kuinka valoa saadaan valaisemaan mitään, jos emme suostu loistamaan tässä ja nyt?

Juuri tässä elämäntilanteessa Jumala tahtoo meidän löytävän tarkoituksemme.

Juuri siinä paikassa, jossa vaikutamme, elämme ja olemme, Jumala tahtoo käyttää meitä tuomaan ilmi rakkauttaan luotujansa kohtaan.

Pidetään katse rohkeasti tulevassa, mutta ei heitetä hukkaan tätä päivää ja hetkeä. Elämä tapahtuu tässä ja nyt; ollaan maailmaa muuttavia valonkantajia siellä missä olemme – juuri nyt.

Ehkäpä juuri tällaista aikaa varten olet siellä missä olet…

Ole siunattu!

Niina

What do you leave behind?

Happy new year 2020!

New year. New me.

Well…not really. It’s the same Niina. I’m not being magically transformed into someone else just because the clock strikes 12 and a new year begins. But I do like to look back to the year that has been, thank God for all the blessings and protection He’s provided and then make plans and goals for the new year ahead.

This New Year’s I found myself asking myself multiple times; What am I leaving behind in the year 2019? (Pause. Think about that.)

So often I quickly make plans and goals for the next year, but forget the fact that something has to be left behind so that there’s room for the new.

If I want to spend time wisely in the year 2020 then time-stealers have to be recognized and be left behind in 2019.

If it is a closer relationship with God that I desire then there has to be more of Jesus and less of Niina in 2020. (Painful for the flesh, but oh, so goooooood for the spirit!)

Here’s a list of some of the things I want (and pray am able) to leave behind me in 2019; (the rest I keep to myself!) 😉

-Timidy.

-Shame and guilt of past mistakes I’ve already brought to God.

-Fear of trying new things and reaching out for the calling God has placed on my life.

-Unhealthy relationships that are not supporting the life I want to live. (Especially spiritually.)

I do understand there’s a process involved in all of these things, but by faith and clear awareness of them, I want to take on the challenge.

How would your list look like? What needs to go, so that there’s room for better, healthier, more important things? Maybe less phone and more books or just being in the present? Or less gossip and more meaningful conversations? Less complaining and more prayer and praise? Only you know what makes it to your list. But I do know that life is too short to stay stuck. Change is possible.

With God ALL things are possible!

[Side note: I’ve always been a girl who loves adventures and reaching out for something bigger than I – yet my greatest fear is that things change…Haha! Impossible combination! So I try to learn to embrace change and know that it is absolutely NECESSARY if anything worthwhile is wanted to be accomplished.]

So – Bring it on! “Lord, change me, mold me. Cleanse and purify. Do whatever it is that needs to be done, so that I could glorify You better in this time and age. Help me to count my days and to know that this life You’ve given me is a gift and I have a responsibility to use it wisely. Help me to seek Your approval in all things and not to seek the approval of men.

Into Your hands I lay the year 2020. May it be filled with YOU. Amen.”

Have a blessed new year, dear reader.

-Niina-

”Behold, I will do a new thing, now it shall spring forth; Shall you not know it? I will even make a road in the wilderness and rivers in the desert.” (Isaiah 43:19)

//

Mitä jätät taaksesi?

Hyvää uutta vuotta 2020!

Uusi vuosi. Uusi minä.

No, ei ihan kuitenkaan. Silti sama Niina. En muutu kuin taikaiskusta toiseksi ihmiseksi, vain siksi, että kello lyö kaksitoista ja vuosi vaihtuu.

Mutta haluan kyllä muistella mennyttä vuotta, kiittää Jumalaa jokaisesta siunauksesta ja kaikesta varjeluksesta ja sitten tehdä suunnitelmia ja asettaa päämääriä tulevalle uudelle vuodelle.

Tänä Uutena Vuotena huomasin kysyväni itseltäni useaan otteeseen; Mitä jätän taakseni vuoteen 2019? (Pysähdy. Mieti tätä hetki.)

Niin usein teen nopeasti suunnitelmia ja asetan päämääriä seuraavalle vuodelle, unohtaen, että jotain täytyy jättää pois, jotta on tilaa uudelle.

Jos haluan käyttää aikani viisaammin vuonna 2020, niin silloin aikavarkaat tulee tunnistaa ja jättää vuoteen 2019.

Jos halajan läheisempää suhdetta Jumalan kanssa, niin silloin vuodessa 2020 pitää olla enemmän Jeesusta ja vähemmän Niinaa. (Kivuliasta lihalle, mutta, Oi, niin hyvää hengelle!)

Tässä on muutama asia listaltani niistä asioista, joita haluan (ja rukoilen pystyväni) jättää taakseni vuoteen 2019; (Loput jätänkin sitten vain omaan tietooni!) 😉

-Arkuus

-Häpeä ja syyllisyys vanhoista virheistä, jotka olen jo tuonut Jumalan eteen.

-Pelko kokeilla uusia asioita ja pelko kurottautua sitä kutsua kohden, minkä Jumala on elämälleni asettanut.

-Haitalliset ihmissuhteet, jotka eivät tue sitä elämää, jota haluan elää. (Varsinkin hengellisessä mielessä.)

Ymmärrän, että kaikkiin näihin liittyy prosessi, mutta tietoisuus näistä asioista ja uskon kautta haluan ottaa haasteen vastaan.

Miltä sinun lista näyttäisi? Minkä tulee lähteä, jotta elämässäsi on tilaa paremmille, terveellisimmille ja tärkeämmille asioille? Ehkäpä vähemmän puhelinta ja enemmän kirjojen lukemista ja hetkessä elämistä? Tai vähemmän juoruja ja enemmän merkityksellisiä keskusteluja? Ehkäpä vähemmän valittamista ja enemmän rukousta ja ylistystä? Vain sinä tiedät mitkä asiat kuuluvat listallesi. Sen tiedän, että elämä on liian lyhyt pysyä jumissa. Muutos on mahdollinen. Jumalan kanssa on KAIKKI mahdollista!

[Sivu kommentti; Olen aina ollut tyttö, joka rakastaa seikkailuja ja olen aina halunnut kurottautua jotain itseäni suurempaa kohti – silti samalla suurin pelkoni on, että kaikki muuttuu, enkä kykene vaikuttamaan asioihin. Haha! Mahdoton yhtälö! Siispä, opettelen pitämään muutoksesta ja ymmärtämään, että se on PAKOLLISTA, jos mitään tavoittelemisen arvoista halutaan saavuttaa.]

Joten: Antaa tulla! ”Herra, muuta minua, muovaa minua. Puhdista. Tee minussa, mitä ikinä täytyy tehdä, jotta voisin paremmin kirkastaa Sinua tässä ajassa. Auta minua laskemaan päiväni oikein ja tietämään, että tämä elämä, jonka minulle olet antanut, on lahja ja minulla on vastuu käyttää se viisaasti. Auta minua etsimään Sinun hyväksyntääsi kaikissa asioissa, eikä etsiä ihmisten hyväksyntää. Sinun käsiisi jätän vuoden 2020. Olkoon se täynnä SINUA. Aamen.”

Rakas lukija, olkoon tuleva vuotesi siunattu!

-Niina-

”Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.” (Jes. 43:19)

Mistä syntyy Joulu?

Onko joulu piparintuoksua ja kuusen koristelua? Onko joulu lahjojen ostamista ja niiden paketointia? Onko joulu valojen laittamista ja niiden sytyttämistä? Onko joulu takkatulen ihastelua ja kynttilän valossa viipymistä? Onko joulu laulujen sointia ja kellojen helinää? Onko joulu toivelistojen kirjoittamista ja niiden toteuttamista? Onko joulu korttien lähettämistä ja niiden saamista? Onko joulu ruuan tuoksua ja sen nauttimista?

Jouluun mahtuu kaikkea tätä. Paljon ihanaa. Paljon hyvää. Paljon kaunista. Mutta onko joulu tässä?

Joulusta puhutaan perhejuhlana. Entä jos ei ole perhettä? Voiko silti olla joulu? Sitä kuvataan myös lasten juhlana. Entä jos ei ole lapsia, voiko silti olla joulu? Sitä mainostetaan antamisen juhlana. Entä jos ei ole mistä tai mitä antaa? Voiko silti olla joulu?

Joulu – joulun ydin – ei ole ulkoista. Joulu ei ole jotain meidän luomaa. Joulu ei ole tunnekuohu tai täydellinen hetki.

Joulu – sen todellinen ydin – löytyy persoonassa. Persoonassa nimeltä Jeesus.

Kun sinulla on Hänet, sinulla on – ja tulee aina olemaan – todellinen Joulu.

Minun jouluni on Jeesus. Tästä kumpuaa jouluni. Hän on juhlani syy.

Siksi koristelen. Siksi nautin. Siksi sytytän kynttilät. Siksi voin antaa – Hänhän antoi minulle jo kaiken. Siksi laulan. Siksi hiljennyn. Siksi pysähdyn.

Muistutan itseäni uudelleen; Jeesus, Immanuel, on tullut. Jumala meidän kanssamme. Ei enää yksin. Ei vailla toivoa. Ei vallan ja loiston etsimistä. Sydän on täysi. Vanha on poissa. Kahleet on katkaistu. Uusi on tullut.

Tätä juhlin. Tästä kiitän. Tästä riemuitsen – lapsen lailla. Minut on löydetty. Minua rakastetaan. Minullakin on tarkoitus.

Tämän pimeyden keskellä kaikuu halki taivaan ja maan tuo ilosanoma edelleen; ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” Ja vielä; ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto.”

Jouluni on Jeesus.

Kun löydät Hänet löydät todellisen joulun.

-Niina-

//

Where is Christmas found?

Is Christmas found in the scent of the freshly baked gingerbread cookies and decorating the tree?Is Christmas found in buying presents and wrapping them up? Is Christmas found in caroling and hearing the Christmas bells chime?

Is Christmas found in gazing the fire in the fireplace and enjoying the candle light? Is Christmas found in the writing of wishlists and making them come true? Is Christmas found in sending and receiving Christmas cards and greetings? Is Christmas found at the Christmas table and in the food that is served?

All of this is found in Christmas. A lot of lovely things. A lot of beauty. But is Christmas found in it?

Christmas is being described as a family holiday. But what if you don’t have a family of your own? Can Christmas still be found? It is also being described as Children’s holiday. But if you don’t have any children, can you still find Christmas? It is promoted as the holiday of giving. But what if you don’t have what to give away?Can you still find Christmas?

Christmas – in its truest essence- isn’t anything found on the outside. Christmas is not something we create. Christmas is not a feeling or an emotion. Christmas – in its truest essence – is found in a Person. In a Person called Jesus.

When you have Him you have – and always will have – the true Christmas.

My Christmas is found in Jesus. This is where it all comes from. He is the reason I celebrate.

That’s why I decorate. That’s why I enjoy. That’s why I lit up the candles. That’s why I can give – He has already given me everything. That’s why I sing. That’s why I quiet down and reflect.

I am reminding myself once again; Jesus, Immanuel, has come. God with us. No longer alone. No longer without hope. No longer in search of power and wealth. Heart is full. Old is gone. Shackles have been broken. New is come.

This is what I celebrate. This is what I’m thankful for. In this I rejoice – like a child. I’ve been found. I am loved. I too have a purpose.

In the midst of this darkness the good news are still echoing all through the earth; “There is born to you this day in the city of David a Savior, who is Christ the Lord.” And “Glory to God in the highest and on earth peace, goodwill toward men!”

My Christmas is Jesus.

When you find Him you find true Christmas.

-Niina-

Are you ready?

This is the question I´ve been asking myself lately; ”If all you dream of and pray about and ask God for and believe for would come to pass tomorrow – would you be ready?” I mean spiritually, mentally, physically etc. – would I be ready for what I have faith for?

 

There´s a difference between wishes and having faith for something. And that difference is action. Wishes are beautiful, but quite frankly, they don´t accomplish much in themselves. The Bible says that faith without works is dead. Following Jesus truly requires actions. We know that.

So You can say you have faith for something but if nothing in your everyday life and how you behave and prepare yourself is backing up that faith…well..then..you know…is it really faith?

 

Now, I´m not talking about keeping yourself busy and trying in your flesh to convince people or God of your spiritual faith. I’m not talking about faith for salvation. God sees your heart.

But what I mean is, that if I ask God to show up in my life, to open a new door of possibilities or I ask Him to provide something new for me, I wonder, would I be ready for it? Have I invested this time of waiting in a wise way. This is like a second part to what I shared here on my blog last time; having the patience to stay behind the curtain until God takes you forward in your calling. As important as it is to stay ”hidden” until it´s the right time to step out, it is also very important to use this time behind the curtain wisely.

 

Am I preparing myself for what is to come? Am I educating myself in any way to hgain the knowledge I possibly need in the days ahead? Am I even physically making sure I got what it takes to take the next step?

Alot of questions – I know. But I´ve come to learn that the right questions provide much needed truth in my life and journey.

 

So whatever it is you have faith for – act on it! Do what you can now. Reach out in faith by getting ready for the next season. Whether it’s picking up your daily Bible reading habit, serving at the local church, doing daily walks for health and well-being, or learning a new skill – do it! It might be just the thing what is needed for you to stay hopeful and active in this season of waiting. I hope you get my point. This is just something I´ve been pondering on lately. Getting ready for what I believe God has in store for me. As He has for you too. Waiting time is NEVER wasted time, if we won´t allow it to be. See this time as an opportunity to do your training and preparing. Cause when the appointed time comes and the opportunity presents itself, there´s no time to get ready – then you gotta BE ready and step into the game.

 

Cannot wait to see what God is about to do in your life! Live expectantly; you never know what tomorrow holds. And get ready in a happy, hopeful and faith-filled expectation. We still serve a miracle-working God.

 

Be blessed.

Niina

//

 Oletko valmis?

 

Tämä on kysymys, jota olen itseltäni kysynyt viime päivinä; ”Jos kaikki, mistä olet unelmoinut ja mitä olet rukoillen Jumalalta pyytänyt – tapahtuisi huomenna – olisitko valmis?” Olisinko hengellisesti, henkisesti, fyysisesti, jne. valmis vastaanottamaan sen, mihin käytän uskoani?

 

Toiveen ja uskon välillä on ero ja se ero on teot (/toimiminen). Toiveet ovat kauniita, mutta ihan rehellisesti, itsessään ne eivät saa paljoakaan aikaan. Sitä voi istua ja toivoa asioita vaikka lopun elämänsä, mutta se ei silti tarkoita, että mikään menisi eteenpäin. Raamattu sanoo, että usko ilman tekoja on kuollut. Ja kuten hyvin tiedämme, Jeesuksen seuraaminen vaatii tekoja. Se on aktiivista. Voit sanoa, että sinulla on uskoa johonkin, mutta jollei mikään arjessasi tai toimintatavoissasi ja siinä, kuinka valmistat itseäsi, tue tuota uskoa…niin silloin…onko se todella uskoa?

 

Nyt en todellakaan puhu siitä, että sinun tulisi pitää itsesi kiireisenä ja jotenkin lihassasi vakuuttaa ihmiset ja Jumala hengellisestä uskostasi. Jumala totta totisesti näkee sydämesi. En puhu pelastukseen johtavasta uskosta.

Mutta mitä tarkoitan tällä, on se, että jos pyydän Jumalaa ilmestymään elämäni asioissa, jos rukoilen, että Hän avaisi uusien mahdollisuuksien ovia tai jos pyydän jotain uutta Häneltä, mietin, olisinko valmis siihen? Olisinko investoinut tämän odottamisajan viisaalla tavalla. Tämä on tietyllä jatkoa tai toinen osa viimeksi kirjoittamaani blogikirjoitukseen; siihen, kuinka meillä tulee olla kärsivällisyyttä pysytellä esiripun takana kunnes Jumala vie meidät eteenpäin kutsussamme. Yhtä tärkeää kuin on pysytellä ”piilossa”, kunnes on oikea aika astua esille, on myös äärimmäisen tärkeää käyttää tämä esiripun takana vietetty aika viisaasti.

 

Valmistaudunko siihen mikä minua odottaa? Haalinko opetusta millään tavalla, jotta saisin tietoa ja taitoa, jota tarvitaan tuleviin päiviin? Pidänkö huoli siitä, että olen jopa fyysisesti valmis ottamaan seuraavat askeleet?

Paljon kysymyksiä – tiedän. Mutta olen tullut oppimaan, että oikeat kysymykset paljastavat paljon tarvittua totuutta elämääni ja tälle matkalle.

 

Joten, mitä ikinä se onkaan, mitä uskot tapahtuvan elämässi – toimi sen mukaan! Jumala on sen kaiken todellinen Mahdollistaja, mutta voimme olla Hänen työtovereitaan.

Tee nyt mitä voit. Kurottaudu uskossa valmistautumalla seuraavaan ajanjaksoon. On se sitten Raamatun lukemisen uudelleen aktivointi tai palveleminen paikallisseurakunnassa tai päivittäiset kävelylenkit tai jonkin uuden taidon opettelu, niin tee se! Se voi olla juuri se, mitä tarvit pysyäksesi toiveikkaana ja aktiivisena odottamisen keskellä.

Toivottavasti saat tästä ajatuksesta kiinni. Tämä on vain jotain, mitä olen viimeaikoina miettinyt. Valmistautumisen tärkeys kaikkeen siihen, mitä Jumalalla on minulle varattuna. Aivan kuten Hänellä on varattuna sinullekin. Odottaminen ei ole KOSKAAN hukattua aikaa, jollet anna sen olla sitä. Näe tämä aika mahdollisuutena tehdä kaikki tarvittava ”treenaaminen” ja valmistautuminen. Sillä, kun oikea aika tulee ja mahdollisuus avautuu eteesi, silloin ei enää ole aikaa valmistautua – silloin täytyy OLLA valmis ja ottaa haaste vastaan.

 

En malta odottaa ja nähdä mitä Jumala tuleekaan tekemään elämässäsi! Elä innokkaasti odottaen; et koskaan tiedä mitä huominen pitää sisällään. Ja valmistaudu ilon-, toivon- ja uskontäyteisellä odotuksella. Palvelemme (edelleen) ihmeitä tekevää Jumalaa.

 

Ole siunattu.

Niina